*

Liberaali Perinneporvari Yksilönvapaus ennen muita

Ruosteinen hevosenkenkä

Olen asunut Espoossa syntymästäni asti ja aina rakastanut sitä. Espoo on loistava yhdistelmä elinvoimaisia keskuksia ja pientaloalueita, joissa saa nauttia omasta rauhasta ilman kaupungin hälyä. Espoo tarkoittaa yhtä lailla Silkkiniityn kaltaisia puistoja, kuin myös Sellon ja Ison Omenan kaltaisia massiivisia kauppakeskuksia. Minua kuitenkin huolestuttaa se suunta, johon Espoo on menossa.

 

Sote-uudistuksen myötä kunnan tärkeimmäksi tehtäväksi tulee koulutus. Missä kunnossa ovatkaan Espoon koulut? Suuri osa niistä kärsii toinen toistaan pahemmista sisäilmaongelmista ja korjaushankkeet ovat valmiita yhtä hyvin ajallaan kuin länsimetro. Kävin itse lukioni Tapiolan lukiossa Nihtisillassa ja sijainti ei varsinaisesti ollut verrattavissa entiseen (ja nykyiseen) sijaintiin Tapiolan keskusaltaan ja uimahallin vieressä. Alkuperäisten tilojen korjaus myös myöhästyi rajusti. Väistötilat olivat onneksi hyvät ja opetus totutun laadukasta. Myös koulumme yhteishenki oli hyvä ja näiden syiden ansiosta minulle jäi lukiosta hyvät muistot. Kaikilla nämä kolme kohtaa eivät kuitenkaan toteudu.

 

Entä mistä johtuu, että koulut ja muut kaupungin hankkeet viivästyvät? Tuntuu siltä, ettei Espoossa julkisista hankkeista ole vastuussa kukaan. Kun asiat eivät suju, niin kuin on sovittu ja suunniteltu, on virkamiehillä ja valtuustolla kiire piiloutua kilpaa toistensa taakse. Harva taho on esimerkiksi ottanut suoraan vastuuta länsimetron ongelmista, vaikka sitä voidaan pitää yhtenä Suomen kuntapoliittisen historian suurimmista farsseista. Espoon kuntapolitiikka tarvitsee jämäkämpää johtamista ja järkyttävästi lisää tulosvastuuta. Näiden ongelmien korjaamiseksi hyvä keino voisi olla Helsingissäkin käyttöön tuleva pormestarimalli, joka antaa päätöksenteolle selkeät kasvot samaan tapaan, kuin pääministeri eduskunnan päätöksille. Tuntuu huvittavalta ajatellakin, että esimerkiksi eduskuntaa johtaisi virkamies, eikä vaaleilla valittu pääministeri. Pormestarimallissa kuntalaisten rahojen holtiton käyttö ei ole käytännössä mahdollista, tai ainakin se on lyhytnäköistä, koska siitä joutuu maksamaan heti seuraavissa vaaleissa. Kuntalaiset osaavat kyllä valita itselleen johtajan, joka palvelee kuntalaisten etua, ei kuntapoliitikkojen.

 

Mihin Espoon rahoja sitten pitäisi käyttää? Koulujen on oltava prioriteettilistan kärjessä. On kyse espoolaisten lasten ja nuorten terveydestä, eikä siitä ole varaa joustaa. Espoon tulisi tulevaisuudessa myös panostaa kaupungistumiseen entistä enemmän. Espoo on vahva itsenäisenä kaupunkina, ei nukkumalähiönä. Yksi tärkeä askel olisi korkeammin rakentaminen. Kuten aiemmin sanoin, pientaloalueet ovat tärkeä osa Espoota. Espoossa on kuitenkin lukuisia Leppävaaran ja Matinkylän (josta olen itse kotoisin) kaltaisia asutuskeskuksia, joissa alkaa olla tila vähissä - mikäli halutaan rakentaa maata pitkin. Miksemme siis rakentaisi ylöspäin? Espoosta on aika luoda tasaveroinen kilpailija Helsingille myös kaupunkina eikä vain asuinalueena.

 

Jokaisen kaupungin kasvaessa tulee myös vastaan hetki, jolloin tarvitaan raiteita. Siksi olenkin kääntynyt suunnitellun raide-jokerin kannattajaksi varsinkin, jos se voidaan rakentaa siten, että se on kunnan taloudelle kannattavaa. Hankkeet, jotka hyödyttävät merkittävästi sekä kuntalaisia että kuntaa itseään ovat harvassa ja siksi niitä täytyykin ajaa täysillä eteenpäin. Toimiva raideliikenne on kaupungille lähes elinehto ja siksi kannatettava asia. Jos esimerkiksi Lontoon metro korvattaisiin busseilla, ei kaduille mahtuisi enää mitään muuta. Läheisempi esimerkki samasta ilmiöstä löytyy Helsingistä. Vai kuinka moni väittää käyttävänsä Helsingin sisäisessä liikenteessä enemmän bussia kuin metroa tai raitiovaunua?

 

Espoon ongelmat, ja sen millä Espoo nousee, voi siis tiivistää kaikille kenties liiankin tuttuun kolmeen pointtiin. Koulutus, tulosvastuu ja kaupunki. Espoo ei ole vahva eikä lapsiperheille vetovoimainen, jos iso osa koululaisista altistuu sisäilmaongelmille päivittäin. Espoo ei ole vetovoimainen, jos hankkeet menevät metsään kerta toisensa jälkeen, eikä selkeää vastuunkantajaa ole. Espoo tarvitsee välittävät ja vastuulliset kuntapäättäjät. Espoo ei myöskään ole vetovoimainen kilpailija Helsingille, jos se ei näytä kaupungilta. Espoon on aika kasvaa isoksi ja siitä tulee tehdä oikea kaupunki!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat